Meistä

Alppilassa lelulaboratoriotaan pitävä Technology of Young Oy on perustettu marraskuussa 2017 kahden Aalto-yliopiston kauppiksen opiskelijakaverin toimesta. Toinen meistä oli työskennellyt lelualalla ja toinen oikeiden autojen saralla aiemmin, ja päätimme kummallisten yhteensattumien jälkeen yhdistää osaamisemme ja intohimomme ja perustimme niiden yhtymäkohtaan ainoastaan leluautojen ja -ajoneuvojen myyntiin keskittyvän yrityksen. Joukkueemme täydentyi toukokuussa 2018, kun automuotoilija Janne Mustonen liittyi vahvuuteen. 

Mikä meidät sitten erottaa kilpailijoista? Suurin osa lelujen myynnistä Suomessa tapahtuu isojen markettien kautta, ja halusimme tuoda tähän vaihtoehdon. Valikoiman laajuudella emme pysty kilpailemaan, mutta ostaessasi meiltä lelun, voit olla varma että se on henkilökohtaisesti testattu. Haluamme myydä ainoastaan tuotteita, jotka tunnemme henkilökohtaisesti ja joiden takana voimme seisoa vahvan käyttökokemuksen kanssa. Lisäksi omaamme hyvin vahvan tuntemuksen leluautoista ja pystymme tuomaan asiakkaille markkinoiden hauskimmat pyörillä liikkuvat lelut. 

Olemmekin lisänneet esim. Nikkon radio-ohjattaviin testiajoista videot ja kirjoittaneet ajokokemuksesta blogin. Kuvien ja videoiden avulla pyrimme helpottamaan ostopäätöksen tekemistä. Tai tekemättä jättämistä. Näin ollen tuotepalautuksista koituva harmi voidaan minimoida, kun on täysin selvää mitä ollaan ostamassa.

Henkilökohtaisen testauksen lisäksi haluamme erottua hyvällä asiakaspalvelulla. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa & Kauniainen) toimitamme tuotteet 24 tunnin sisällä tilauksesta suoraan kotiovellesi ja Ilmaiseksi! Ja koska Heikki rakastaa luontoa ja pyöräilyä, pyrimme toimittamaan pakettisi pyöräillen tai kävellen aina kun mahdollista. On tässä kieltämättä oma lehmäkin ojassa: emme näe järkeä käyttää isoa kuljetusyhtiötä lyhyille matkoille, ja toimitus maksaa pienelle yritykselle sen verran että toimittamalla paketin itse säästyy rahaa. Aikaa siihen toki menee enemmän, mutta liikunta piristää mieltä. (Tällä hetkellä emme vielä ole saaneet asiakasnäkymää kuntoon, eli kun pk-seudulla asutte ja tilaatte, niin laittakaa suoraan viestiä osoitteeseen heikki@technologyofyoung.com, niin sovitaan toimitus! Tilaamalla suoraan voimme myös antaa pienen alennuksen kaupan hinnoista)

Mtä tulee tuotevalikoimaan, niin se sisältää tällä hetkellä ainoastaan muiden valmistajien tuotteita, mutta tavoitteenamme on tuoda vuoden 2018 aikana myös ensimmäiset omat, Wrecking Yard Rebels-tuotesarjan autot, markkinoille.  Tuotekehityksessä kaikki ponnistelut on ensimmäisen oman leluauton, Wrecking Car 1.0,viimeistelyssä, ja sen matkaa kohti ensimmäistä piensarjatuotantoa voi seurata blogistamme, jossa kerromme suomalais-intialaisen leluautoprojektin kehityksestä.

Toivomme vilpittömästi, että viihdytte sivuillamme ja löydätte lapsillenne leluja, jotka tuovat heille paljon iloa.Iloitsemme jokaisesta asiakkaasta ja luottamuksesta, ja takaamme että jokainen viivan alle jäävä euro sijoitetaan omaan tuotekehityseen.

Jos haluat tietää lisää Technology of Youngin tarinasta, jossa palava kumi ja ja jarrutusjäljet ovat tutumpia kuin Excel taulukot, vilkaise blogiimme ja Youtube kanavaamme!  Olemme nuorten ihmisten vetämä nuori firma. Otamme mielellämme suoraa palautetta ja kommentteja vastaan, ja otamme opiksemme niistä.

Oppia ikä kaikki, kuten sanotaan. 

Team ToY

Heikki Hyvönen, Otto Pyrhönen & Janne Mustonen 

Heikki Hyvönen, Co-founder perustaja Technology of youngOtto Pyrhönen, co-founder perustaja Technology of youngJanne Mustonen_Saab_profiili